23. lokakuuta 2013

Minä & PMMP

kuva: Samu Puuronen, Ilosaarirock 2013

Keltään, joka ei ole ollut totaalisessa mediapimennossa, ei ole varmaan jäänyt huomaamatta, että yksi 2000-luvun suomalaisen populaarimusiikin kirkkaimmista tähdistä, PMMP, lopettaa. Kuullessani tästä olin hieman surullinen, mutta kuitenkin olin myös heti sitä mieltä, että on hyvä lopettaa huipulla, eikä vasta sitten kun homma on mennyt jo väkisin vääntämiseksi.

PMMP ei ole aina kuulunut suurimpiin suosikkeiheni, mutta jollain tasolla olen seuraillut heidän tekemisiään vuosien varrella. Olen kuitenkin tajunnut vasta nyt, kun bändi on pistämässä pillejään pussiin, mitä bändi onkaan minulle merkinnyt ja merkitsee edelleen.

Kun Kuulkaas enot! 1o vuotta sitten ilmestyi, en minäkään voinut välttyä hitiltä Rusketusraidat. Elin kuitenkin sitä vaihetta teini-iästäni, kun en voinut kuunnella mitään muuta kuin heviä, joten Rusketusraidatkin oli minusta lähinnä ärsyttävä - tai ehkä salaisesti pidin siitä jo silloin, mutta en vaan myöntänyt. ;) Kovemmat kädet ja Leskiäidin tyttäret menivät minulta ilmestyessään vähän ohi, mutta lukion loppupuolella aloin kiinnostua niistä enemmän. Havaitsin, että näillähän on oikeasti aika loistavia sanoituksia ja vetäviä biisejä. Voidaan sanoa, että tuossa vaiheessa minusta niin sanotusti tuli PMMP:n fani. Kun Veden varaan tuli vuonna 2009, oli se ensimmäinen PMMP:n levy, jonka otin jo ilmestyessään vastaan mitä innostuneimmin fiiliksin. Ihastuin tähän tummempisävyiseen (vaikka toisaalta ainahan PMMP:llä on ollut musiikissaan myös synkempi ja vakavampi puoli) PMMP:hen, ja sama linja jatkui mielestäni viime vuonna ilmestyneellä Rakkaudesta-levyllä. Ja nyt vastikään tuli ulos Matkalaulu, jolla on uusia versioita tutuista PMMP:n biiseistä. Rakastuin siihen ensikuulemalta, vaikka se ei kieltämättä ole kauhean helppo kokonaisuus.

kuva

Parasta aikaa bändi on jäähyväiskiertueellaan. Olin viime viikon lauantaina todistamassa tätä spektaakkelia Joensuun Areenalla. Setti rakentui selkeästi ja toimivasti: bändi eteni levy kerrallaan, vanhimmasta uusimpaan, ja lopuksi veti vielä muutaman biisin sieltä täältä. Puitteet olivat jonkin verran "laitetummat" ja harkitumman oloiset kuin muilla PMMP:n keikoilla, joita olen nähnyt. Oli mukana muutamia lisäsoittajia, Paula ja Mira vaihtoivat asuja useaan kertaan keikan aikana, oli pyrojakin. Oli ylipäätään sellainen fiilis, että "tämä on nyt jotain spesiaalimpaa". Bändi ei kuitenkaan mielestäni mitenkään erityisesti korostanut, ainakaan mitenkään ärsyttävästi, sitä, että this is it, me lopetetaan nyt - toivottavasti tämä ei viitannut siihen, että bändi aikoo tehdä joskus comebackin, koska se olisi ainakin minusta todella lattea veto. Mutta takaisin keikkaan: Välillä tuntui kuin olisi katsellut jotain modernia tanssiperformanssia, niin kiihkeästi ja liikkeen kautta Paula ja Mira eläytyivät musiikkiinsa. Itse settilistaan olin myös tyytyväinen; koko skaala käytiin läpi. Mieli oli keikan jälkeen vain vähän haikea, päällimmäisenä oli hyvän musiikkielämyksen nostattama euforia, vaikkakin jalat kipeytyivät.

PMMP jättää jälkeensä kuusi (en laske tähän Puuhevosta...) loistavaa levyä, joita voi aina palata kuuntelemaan, vaikka itse bändiä ei enää olemassa olisikaan. Musiikki on ja pysyy ja se on tärkeintä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti